Yritysyhteistyön yhteyspäällikkö

Haluatko päästä mukaan toimimaan maailman parhaaksi ja tulla kehittämään Suomen suurimman yliopiston yritysyhteistyötä?

Etsimme nyt Helsingin yliopiston viestintä ja yhteiskuntasuhteet -toimialalle

Yritysyhteistyön yhteyspäällikköä

Yritysyhteistyön yhteyspäällikkönä vastaat yliopiston monipuolisen yritysyhteistyön toteutuksesta ja kehittämisestä. Toimit avainasiakkuuspäällikkönä nimettyjen kumppaneiden osalta tavoitteenasi yhteistyön arvon kasvattaminen ja asiakastyytyväisyys. Tuet tiedekuntien ja tutkijoiden yhteistyöprojektien etenemistä, neuvot tutkijoita rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämisessä (erityisesti Business Finland -rahoitus) ja kehität yhdessä akateemisen yhteisön kanssa yritysyhteistyön palveluita. Vastaat myös uusien asiakkuuksien hankinnasta ja yhteistyöprojektien rakentamisesta. Tuet nimettyjen yksiköiden johtoa yritysyhteistyön strategisessa ja pitkäjänteisessä toteutuksessa sekä edistät yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja tutkijoiden verkostoitumista yritysten kanssa.

Sinusta 

Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto, vähintään viisi vuotta kokemusta tavoitteellisesta asiakas- ja kumppanuustyöstä sekä vaativista suhdetoimintaan liittyvistä tehtävistä. Omaat kokemusta yhteistyöhankkeiden rakentamisesta yhdessä kumppanien kanssa, tunnet korkeakoulukentän ja siihen liittyvät yhteistyömahdollisuudet. Sinulla on vankkaa liiketoimintaymmärrystä ja olet verkostoitunut elinkeinoelämään.

Nautit tiimityöstä ja yhteiskehittämisestä, mutta hoidat työtehtäväsi itsenäisesti ja vastuullisesti: tehtävä edellyttää ratkaisuorientoitunutta, kehittämismyönteistä ja tehokasta työotetta. Omaat kokemusta tavoitteellisesta CRM-järjestelmän käytöstä oman työsi tuloksellisuuden seurannassa. Olet joustava muuttuvien tilanteiden edessä ja käännät rautaisella palveluasenteella haasteet mahdollisuuksiksi. Työskentelet sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi. Arvostamme kykyä käyttää myös ruotsia työkielenä. Olet innostava ja vakuuttava esiintyjä, ja Sinulla on monipuolista viestinnän osaamista sekä kykyä rakentaa ja ylläpitää verkostoja myös digitaalisessa ympäristössä.

Mitä tarjoamme sinulle?

Yhteyspäällikkönä pääset osaksi iloista ja osaavaa työyhteisöämme. Meillä on hyvä yhteishenki ja teemme työtä suurella sydämellä yliopistomme hyväksi, yhteiskehittämisen hengessä. Saat monipuolisiin tehtäviisi tuen koko viestintä ja yhteiskuntasuhteet -toimialan laajalta ammattilaisjoukolta, ja samalla hienon tilaisuuden kehittyä omassa asiantuntemuksessasi. Pääset tekemään tiivistä yhteistyötä inspiroivien tutkijoiden kanssa, ja edistämään omalta osaltasi tieteen ja koulutuksen edellytysten vahvistamista.

Helsingin yliopistossa huolehdimme hyvinvoinnistasi ja arkesi sujuvuudesta mm. joustavien työaikojen, vuosilomalakia pidempien vuosilomien, kattavan työterveyshuollon, kattavien osaamisen kehittämisen mahdollisuuksien sekä edullisten ja monipuolisten Unisportin liikuntapalveluiden avulla.

Yliopistolla työskentelemme monipaikkaisesti sekä etänä että lähitöissä. Meille on tärkeää, että työ mahdollistaa jouston sekä työn ja vapaa-ajan helpon yhteensovittamisen. Pidämme samalla myös tärkeänä ylläpitää työn yhteisöllisyyttä riittävillä kohtaamisilla työpaikalla.

Tehtävä on vakituinen. Tehtävän palkkaus määräytyy valitun henkilön osaamisen ja työkokemuksen perusteella sijoittuen välille 4 300 – 5 100 €/kk. Tehtävän lähityöpiste sijaitsee yliopiston keskustakampuksella juuri peruskorjatuissa tiloissa, ja se edellyttää liikkumista myös muille kampuksille.

Kiinnostuitko?

Kerro meille itsestäsi, ja miksi juuri sinä olisit oikea henkilö tähän tehtävään. Odotamme hakemustasi rekrytointijärjestelmäämme viimeistään 23.2.2026.

Haluatko tietää lisää?

Lisätietoja tehtävästä antaa mielellään yhteyspäällikkö Suvipäivikki Mikola, puh. 029 41 22976. Soittoajat: 6.2. klo 9-12, 10.2. klo 9-11 ja 11.2. klo 9-11. Rekrytointijärjestelmään ja rekrytointiprosessiin liittyviin tiedusteluihin vastataan osoitteessa rekrytointi@helsinki.fi .

Monimuotoinen ja yhdenvertainen opiskelu- ja työkulttuuri ovat meille tärkeitä. Sen vuoksi teemme parhaamme edistääksemme inklusiivista yliopistoyhteisöä. Kannustamme kaikkia osaavia ja eritaustaisia hakijoita hakemaan tehtäviämme.

Tästä linkistä pääset lukemaan yliopistomme esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.

TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ!

Viestintä ja yhteiskuntasuhteet –toimiala toimii osana Yliopistopalveluiden 1100 hengen asiantuntijaorganisaatiota. Toimiala vastaa monikanavaviestinnästä, brändistä ja markkinoinnista, tapahtuma- ja konferenssipalveluista, varainhankinnasta, kumppanuus- ja sidosryhmätyöstä sekä yritysyhteistyöstä.

 

Haluatko tietää lisää Helsingin yliopistosta työnantajana? Lue lisää ja tutustu:

 

https://www.helsinki.fi/fi/tutustu-meihin/ura-ja-avoimet-tyopaikat

Onko sinulla helsinki.fi -käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus, apurahatutkijan sopimus, vierailevan tutkijan tai vierailevan professorin sopimus Helsingin yliopistossa? Kirjaudu ensin tästä hakeaksesi avoimia tehtäviämme

Avoin työpaikka

Haku päättyy:  23.2.2026

(23.59 Eurooppa/Helsinki aika)

Yksikkö:  Yliopistopalvelut
Alayksikkö:  Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
Tunniste:  4717

Työtä maailman parhaaksi

Tieteen voimalla voidaan muuttaa maailmaa. Olemme yksi maailman parhaista tutkimusyliopistoista – yli 30 000 opiskelijan ja 8 000 työntekijän kansainvälinen tieteen, tutkimuksen, oppimisen ja rohkean ajattelun yhteisö.

Meidät tunnetaan monitieteisyydestä. Uskomme tieteidenvälisen tutkimuksen ja rajoja rikkovan yhteistyön voimaan löytää ratkaisuja ja luoda toivoa paremman ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Meitä yhdistävät arvomme totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys, sekä halu tehdä merkityksellisiä töitä. 

Tule mukaan: tee työtä tulevaisuudelle – maailman parhaaksi.