Välinehuoltajia (kesätyö)

Laboratoriopalvelut on osa Helsingin yliopiston Tutkimuspalveluita ja me huolehdimme siitä, että laboratorioiden toiminta olisi mahdollisimman sujuvaa. Tarjoamme tukea kaikille laboratoriotutkimusta tekeville yksiköille. 

 

Haemme laboratoriopalveluihin, Viikin ja Meilahden kampuksille

 

välinehuoltajia kesätöihin

 

kesälle 2026.

 

Tehtävästä ja sinusta:

 

Tehtävään sopiva hakija voi olla esimerkiksi alan opiskelija tai vasta valmistunut ammattilainen, joka haluaa lisää kokemusta laboratoriopuolen välinehuollosta. Toivomme reippaita ja toimeen tarttuvia hakijoita, joilla on jo jonkin verran välinehuollon osaamista. Työtä tehdään yhdessä kokeneen työyhteisön kanssa. Tehtäviin palkataan kaksi henkilöä kolmeksi kuukaudeksi.

 

Kesätyöntekijäksi sopivilla henkilöillä on oltava välinehuoltajan koulutusta ja halu oppia lisää käytännössä.

 

Toivomme sinulta itsenäistä otetta työskentelyyn, yhteistyötaitoja ja kykyä kommunikoida ainakin suomeksi. Työyhteisö on kansainvälinen, joten englannin kielitaito katsotaan eduksi.

 

Kiinnostuitko?

 

Työaika sijoittuu arkipäiviin ja kyseessä on päivätyö. Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si viimeistään 23.02.2026 alla olevan linkin kautta. Emme käytä tekoälyä rekrytoinnissa apuna, joten toivomme, että kerrot osaamisestasi ja motivaatiostasi omin sanoin hakemuskirjeelläsi.

 

Haastattelut sovitaan viikoille 10–12, päätökset tehdään maaliskuun loppuun mennessä.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa laboratoriokoordinaattori Terhi Ruohtula, p. 050 3188364 (terhi.ruohtula@helsinki.fi) tai tiiminvetäjä Jouni Pitkänen, p. 050 448 9057 (jouni.pitkanen@helsinki.fi). 


Monimuotoinen ja yhdenvertainen opiskelu- ja työkulttuuri ovat meille tärkeitä. Sen vuoksi teemme parhaamme edistääksemme inklusiivista yliopistoyhteisöä. Kannustamme kaikkia osaavia ja eritaustaisia hakijoita hakemaan tehtäviämme.
 
Tästä linkistä pääset lukemaan yliopistomme esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.
 
TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ!
#helsinkiunicareers

Onko sinulla helsinki.fi -käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus, apurahatutkijan sopimus, vierailevan tutkijan tai vierailevan professorin sopimus Helsingin yliopistossa? Kirjaudu ensin tästä hakeaksesi avoimia tehtäviämme

Avoin työpaikka

Haku päättyy:  23.2.2026

(23.59 Eurooppa/Helsinki aika)

Yksikkö:  Yliopistopalvelut
Alayksikkö:  Tutkimuspalvelut
Tunniste:  4720

Työtä maailman parhaaksi

Tieteen voimalla voidaan muuttaa maailmaa. Olemme yksi maailman parhaista tutkimusyliopistoista – yli 30 000 opiskelijan ja 8 000 työntekijän kansainvälinen tieteen, tutkimuksen, oppimisen ja rohkean ajattelun yhteisö.

Meidät tunnetaan monitieteisyydestä. Uskomme tieteidenvälisen tutkimuksen ja rajoja rikkovan yhteistyön voimaan löytää ratkaisuja ja luoda toivoa paremman ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Meitä yhdistävät arvomme totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys, sekä halu tehdä merkityksellisiä töitä. 

Tule mukaan: tee työtä tulevaisuudelle – maailman parhaaksi.