Väitöskirjatutkija
Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta hakee
VÄITÖSKIRJATUTKIJAA
määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2026-31.12.2029. Tehtävä on kokoaikainen ja sijoittuu kasvatustieteiden osastolle.
Kiinnostaako väitöskirjan tekeminen ja olet harkinnut tohtorikoulutukseen hakeutumista? Oletko kiinnostunut kielenoppimisesta ja oppimismotivaatiosta perusopetuksessa? Hae väitöskirjatutkijaksi MOSSA - Motivaatio oppia ruotsia toisena kotimaisena kielenä perusopetuksessa - tutkimushankkeeseen!
Tutkimushankkeesta ja tehtävästä
MOSSA-hankkeessa (Ruotsin kielen kasvualusta tulevaisuuden Suomessa – Motivaatio oppia ruotsia toisena kotimaisena kielenä perusopetuksessa) tutkitaan suomenkielisen perusopetuksen oppilaiden motivaatiota oppia ruotsia toisena kotimaisena kielenä sekä keinoja tämän motivaation edistämiseksi.
Väitöskirjatutkijan tehtäviin kuuluu väitöskirjatyön tekeminen hankkeen teemojen parissa hyödyntäen MOSSA-hankkeen aineistoja sekä osallistuminen hankkeen toimintaan ja yhteistyöhön projektin kumppaneiden kanssa. Väitöskirjatutkijan tehtäviin kuuluu tutkimuksen lisäksi myös opetustehtäviä, enintään 5 % vuosittaisesta työajasta.
Työsuhde alkaa 1. elokuuta 2026 tai mahdollisimman pian sen jälkeen sovitun mukaisesti. Työsuhteen alkaminen riippuu myös siitä, onko hakijalla oikeus suorittaa tutkimusta Helsingin yliopistossa Kasvatuksen, koulutuksen ja oppimisen tohtoriohjelmassa.
Kelpoisuusvaatimukset ja valintakriteerit
Odotamme, että sinulla on:
- maisterin tutkinto kasvatustieteestä, psykologiasta, sosiologiasta tai muulta soveltuvalta alalta
- valmius hakea ja saada tohtorin tutkinnon suoritusoikeus Helsingin yliopistossa kuuden kuukauden koeajan kuluessa työsuhteen alusta tai jo olemassa oleva tohtorin tutkinnon suoritusoikeus Helsingin yliopistossa
- kiinnostusta kielenoppimiseen ja oppimismotivaatioon perusopetuksessa
- ruotsin kielen taito B1 tasolla, sekä kiinnostus ja valmius kehittää ruotsin kielen käyttöä osana hankkeessa työskentelyä & kyky kirjoittaa tieteellistä tekstiä englanniksi
- valmius kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien käyttöön ja omien taitojen kehittämiseen niiden parissa
- hyvät IT-taidot
- hyvät organisointi-. suunnittelu- ja ajanhallintataidot
- hyvät vuorovaikutustaidot.
Tieto tai aiempi kokemus perusopetuksesta, kielten oppimisesta ja kvantitatiivisista tutkimusmenetelmistä katsotaan eduksi. Väitöskirjatutkijalla ei tarvitse olla jatko-opinto-oikeutta Helsingin yliopistossa työsuhteen alkaessa, mutta hänen edellytetään hakevan ja saavansa opinto-oikeuden koeajan aikana. Työsuhteessa on kuuden kuukauden koeaika. Lisätietoja yliopiston sivuilta.
Tarjoamme
Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä innostavassa ja uutta luovassa projektissa. Palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän vaativuustasoon 2. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Työsuhteen alussa bruttopalkka on noin 2700 euroa kuukaudessa (vaativuustaso 2).
Kasvatustieteellinen tiedekunta on dynaaminen, inspiroiva ja kansainvälinen työ- ja opiskeluympäristö, jossa on laadukas tutkimus- ja opetusinfrastruktuuri. Kannustamme tutkimuksessa, opetuksessa ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa eettisyyteen, rohkeuteen ja luovuuteen.
Työssä tukena ovat tiedekunnan kollegat sekä kampuksen hallinto- ja tekninen henkilökunta. Helsingin yliopisto tarjoaa henkilöstölleen työterveys- ja liikuntapalveluita, ammatillisen kehittymisen mahdollisuuksia sekä ensiluokkaisen tutkimus- ja opetusympäristön ja edellytykset kansainväliselle yhteistyölle. Lue lisätietoja uramahdollisuuksista ja eduista verkkosivuilta.
Hakuohjeet
Hakemus liitteineen lähetetään Helsingin yliopiston rekrytointijärjestelmästä alla olevasta linkistä. Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevat hakijat hakevat tehtävää SAP Fiori -portaalin kautta.
Kaikki hakemusasiakirjat tulee toimittaa yhtenä PDF-tiedostona, joka nimetään muodossa sukunimi_väitöskirjatutkija_MOSSA. Kohdista PDF-tiedosto rekrytointijärjestelmässä hakemaasi tehtävään. Hakemukseen tulee liittää:
- Vapaamuotoinen hakemus (kerro esimerkiksi tutkimusintresseistäsi ja motivaatiostasi hakea tehtävää, enintään 1 sivu)
- CV sekä mahdolliset julkaisut
- Lyhyt (enintään 1000 sanaa) luonnos tutkimussuunnitelmasta. Perusta se yllä kuvattuun tutkimushankkeeseen
- Kopiot maisteri- ja kandidaattitutkintojen todistuksista sekä opintosuoritusotteista (ja tarvittaessa viralliset käännökset)
- Kahden suosittelijan nimet ja yhteystiedot.
Huomioithan, että kelpoisuusvaatimusten (esim. tutkinto) tulee täyttyä ennen hakuajan päättymistä.
Helsingin yliopisto on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan sekä ehkäisemään syrjintää. Toivotamme eri taustoista tulevat hakijat tervetulleiksi.
Hakuaika päättyy 30.4.2026.
Lisätietoja
Lisätietoa tehtävästä antaa yliopistonlehtori Kirsi Wallinheimo, kirsi.wallinheimo(at)helsinki.fi, puh. +358504480528
Lisätietoa rekrytointiprosessista antaa henkilöstöasiantuntija Hector Nystedt, hector.nystedt(a)helsinki.fi
Rekrytointijärjestelmän tekninen tuki: rekrytointi(a)helsinki.fi.
Kansainvälisesti arvostettu Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta on Suomen monipuolisin pedagogiikan tutkimuksen, koulutuksen ja opettajankoulutuksen yksikkö. Tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen tavoitteena on edistää ihmisen kulttuurista ja sosiaalista potentiaalia yksilön ja koko ihmiskunnan parhaaksi. Tarjoamme perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta, joka johtaa opettajan kelpoisuuteen tai muihin akateemisiin asiantuntijatehtäviin.