Väitöskirjatutkija, ANIMA-hanke
Haemme väitöskirjatutkijaa yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen hankkeeseen maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa
Väitöskirjatutkija toimii osana Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusryhmää hankkeessa ”Laskentatoimi, tilivelvollisuus ja eläimet: tarkastelussa kvantifioinnin potentiaali ja petollisuus” (ANIMA). Kyseisessä hankkeessa tutkitaan yritysvastuun laajentamista ihmisistä muihin eläimiin. Olemme tähän mennessä esimerkiksi tutkineet hankkeessa sitä, kuinka eläimet näyttäytyvät pohjoismaisten yritysten kestävyysraporteissa. Tarkoituksenamme on jatkaa yritysten kestävyysraporttien läpikäyntiä. Tämän lisäksi parhaillaan olemme luomassa kahdelle yhteistyöorganisaatiolle eläinten hyvinvointiin ja oikeuksiin liittyviä mittareita, jotka perustuvat asiantuntijahaastatteluihin.
EDELLYTYKSET
Väitöskirjatutkijan tehtävän edellytyksenä on ylempi korkeakoulututkinto ja tohtorin tutkinnon suoritusoikeus Helsingin yliopistossa tai tohtorin tutkinnon suoritusoikeuden saaminen Helsingin yliopistoon työsuhteen alkuun sijoittuvan kuuden kuukauden koeajan kuluessa. Lisätietoja: https://www.helsinki.fi/fi/hakeminen-ja-opetus/hae-tohtoriohjelmiin/nain-haet-tohtoriohjelmiin
Menestyksellisellä hakijalla on maisterin tutkinto liiketaloustieteissä (kuten johtaminen), yhteiskuntatieteissä, sosiologiassa tai vastaavalta alalta ja halu kehittyä hyväksi tieteentekijäksi. Kokemus dokumenttianalyyseistä ja/tai haastattelututkimuksesta katsotaan eduksi. Lisäksi hakijalla olisi hyvä olla osoitusta aidosta kiinnostuksesta muunlajisia koskevaan yhteiskunta/liiketaloudelliseen tutkimukseen.
MITÄ TARJOAMME
Tarjoamme jäsenyyttä uteliaassa ja innostavassa tutkimusryhmässä, jossa pyritään parantamaan muunlajisten hyvinvointia ja oikeuksia. Tehtävät antavat mahdollisuuden kehittää omaa osaamista monipuolisesti tasokkaassa ympäristössä.
Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustason mukaisesti. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Palkka on tehtävän alkaessa tyypillisesti noin 2 600 – 2 800 euroa/kk. Palkka nousee tohtoriopinnoissa etenemisen myötä. Tehtävän kesto on 18 kk. Väitöskirjatutkijan odotetaan asuvan Suomessa työskennellessään Helsingin yliopistossa. Työpaikka sijaitsee Viikin kampuksella Helsingissä.
Toivottu aloitusaika on 1.1.2026 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
HAKUOHJEET
Hakemukseen liitetään seuraavat asiakirjat:
- vapaamuotoinen hakemuskirje, jossa kuvataan hakijan motivaatio tehtävää kohtaan (noin yksi sivu)
- CV
- tutkintotodistus
- kahden suosittelijan yhteystiedot (vapaaehtoinen)
Hakuaika päättyy 3.11.2026 klo 23.59.
Jätä hakemuksesi Helsingin yliopiston sähköiseen rekrytointijärjestelmään.
Ulkoiset hakijat hakevat tehtävää rekrytointijärjestelmässä Hae nyt -linkin kautta. Hakijat, joilla on helsinki.fi-käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus tai apurahatutkijan sopimus Helsingin yliopistossa hakevat tehtävää Työntekijän kirjautuminen -linkin kautta.
LISÄTIETOJA
- Tehtävästä: Markus Vinnari, elintarviketalouden vanhempi yliopistonlehtori, markus.vinnari@helsinki.fi, puh 0504758943
- Rekrytointijärjestelmästä: hr-mm@helsinki.fi
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta sijaitsee Viikin kampuksella ja missiomme on uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen, jota toteutamme tieteellisen tutkimuksen ja siihen perustuvan opetuksen avulla. Keskeisimmät koulutus- ja tutkimusalamme ovat elintarvike-, maatalous-, metsä- ja ravitsemustieteet sekä mikrobiologia ja taloustieteet eli hallussamme on koko luonnonvarojen ketju pellosta pöytään, metsätieteet maaperän kemiasta markkinointiin sekä toiminnan ympäristövaikutukset. Tiedekunnastamme valmistuu monipuolisia bioalan ja liiketoiminnan osaajia elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin. www.helsinki.fi/fi/maatalous-metsatieteellinen-tiedekunta
Monimuotoinen ja yhdenvertainen opiskelu- ja työkulttuuri ovat meille tärkeitä. Sen vuoksi teemme parhaamme edistääksemme inklusiivista yliopistoyhteisöä. Kannustamme kaikkia osaavia ja eritaustaisia hakijoita hakemaan tehtäviämme.
Tästä linkistä pääset lukemaan yliopistomme esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.
TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ!
#helsinkiunicareers