Tietoasiantuntija

Tietoasiantuntija

 

Kansalliskirjaston Tutkimuskirjasto hakee Tietoasiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.10.2022 alkaen. Aloitusajankohdasta voidaan tarvittaessa hieman joustaa.

 

Tietoasiantuntijana työskentelet osaavassa ja motivoituneessa Kokoelma- ja säilytyspalvelut -yksikössä. Tehtäväsi vastuualueena on vapaakappaleina lakisääteisesti karttuvaan Kansalliskokoelmaan kuuluva luetteloimaton pienpainatekokoelma. Kokoelma koostuu erilaisista painotuotteista kuten esitteistä, mainoksista, tiedotteista, toimintakertomuksista, kalentereista ja konserttiohjelmista.

 

Tietoasiantuntijana vastaat kokoelman järjestämisestä, hallinnasta sekä kokoelmaan liittyvästä asiakaspalvelusta. Vastuullasi on karttuvan kokoelman järjestämistyön suunnittelu, toteuttaminen ja seuranta. Järjestämistyön lisäksi olet mukana suunnittelemassa pienpainatteiden kokoelmatyön kehittämistä niin, että aineisto olisi entistä paremmin tutkimustyötä tekevien käytettävissä.  

 

Etsimme tehtävään sinua, asiakasmyönteistä, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta, kirjasto- tai arkistoalan kokemusta ja koulutusta omaavaa motivoitunutta asiantuntijaa, joka kykenet pitkäjänteiseen työskentelyyn laajan ja kattavasti suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvän kokoelman parissa. Tehtävässä menestymiseen vaaditaan sosiaalisia taitoja, kokonaisuuksien hallintaa, yksityiskohtien ymmärtämistä, huolellisuutta ja järjestelmällisyyttä. Toivomme, että kirjastojärjestelmien käyttö on sinulle tuttua. Katsomme tehtävässä menestymisen eduksi molempien kotimaisten kielten sujuvan taidon.

 

Tehtävän aloituspalkkaus asettuu noin 3200 – 3700e välille riippuen aiemmasta kokemuksestasi ja osaamisestasi. Työskentelypisteesi sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Kansalliskirjaston tiloissa osoitteessa Unioninkatu 36.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa Kokoelma- ja säilytyspalvelut –yksikön esihenkilö, kokoelmapäällikkö, Jouni Ahmajärvi jouni.ahmajarvi(at)helsinki.fi, 0503119260. Yhteydenotot Jounin suuntaan pyydetään 14.-24.8. välisenä aikana.

 

Kiinnostuitko? Odotamme hakemustasi ansioluetteloineen (pdf-muodossa) rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 24.8.2022.

 

Yliopistoon työsuhteessa olevat hakijat jättävät hakemuksensa: https://msap.sap.helsinki.fiHelsingin yliopisto toivoo hakijoita monipuolisesti eri sukupuolten edustajista, kieli- ja kulttuuritaustoista sekä vähemmistöistä.

 

 

Kansalliskirjasto on kaikille avoin kulttuuriperintöorganisaatio, joka palvelee valtakunnallisesti kansalaisia, tiedeyhteisöjä ja muita yhteiskunnan toimijoita. Turvaamme Suomessa julkaistun tai Suomea koskevan julkaistun kulttuuriperinnön saatavuuden sekä välittämme ja tuotamme tietosisältöjä tutkimukselle, opiskelulle, kansalaisille ja yhteiskunnalle. Kehitämme palveluja yhteistyössä kirjastojen, arkistojen, museoiden ja muiden toimijoiden kanssa.

Onko sinulla helsinki.fi -käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus, apurahatutkijan sopimus, vierailevan tutkijan tai vierailevan professorin sopimus Helsingin yliopistossa? Kirjaudu ensin tästä hakeaksesi avoimia tehtäviämme

Avoin työpaikka

Haku päättyy:  24.8.2022
Yksikkö:  Erilliset laitokset
Alayksikkö:  Kansalliskirjasto
Tunniste:  529

Miksi hakea työpaikkaa Helsingin yliopistossa?

Helsingin yliopisto on tieteen, oppimisen ja rohkean ajattelun yhteisö.

Työskentelemme suurten maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemiseksi perustutkimuksen, uteliaisuuden ja yhteistyön avulla – yhdessä maailman parhaaksi! Yliopistossa työskentelee yhteensä noin 8 000 opettajaa, tutkijaa ja asiantuntija- ja tukipalveluhenkilöstön jäsentä.

Arvostamme vastuullisuutta ja haluamme olla työntekijöillemme paras mahdollinen työnantaja.