Ruotsin yliopisto-opettaja

Helsingin yliopiston kielikeskus hakee  

 

RUOTSIN YLIOPISTO-OPETTAJAA 1.1.2026 alkaen vakituiseen työsuhteeseen. 

 

Tehtävä sijoittuu Kielikeskuksen ruotsin kielen yksikköön, jossa on innostava ja  kehitysmyönteinen työskentelyilmapiiri. Yksikössä tehdään merkityksellistä opetustyötä, arvostetaan moninaisuutta ja jaetaan osaamista avoimesti.   

 

TEHTÄVÄNKUVAUS  

Yliopisto-opettajan tehtävänä on antaa Helsingin yliopiston eri tiedekuntien opiskelijoille kieli- ja viestintäopintoihin sisältyvää alakohtaista ruotsin opetusta toisena kotimaisena kielenä sekä muuta tarvittavaa ruotsin kielen opetusta ja ohjausta yliopiston eri kampuksilla. Opetusta voi olla ajoittain myös iltaisin. 

 

Työtehtäviin lukeutuvat opetuksen sisällöllinen ja pedagoginen suunnittelu, toteutus ja kehittäminen, opetusmateriaalin (myös digitaalisen) tuottaminen sekä arvioinnin kehittäminen. Lisäksi opettaja hoitaa opetukseen liittyvät hallinnolliset tehtävät ja osallistuu aktiivisesti oman yksikkönsä sekä koko Kielikeskuksen kehittämistyöhön sekä tiedekuntayhteistyöhön.  

 

VALINTAKRITEERIT 

Yliopisto-opettajan tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Tehtävän menestykselliseen hoitamiseen vaaditaan syventäviä opintoja ruotsin kielessä. Lisäksi edellytetään pedagogista koulutusta ja relevanttia kokemusta opetustyöstä. Opetustaidon tulee olla kokonaisuutena vähintään hyvä.  

 

Tehtävän ansiokas hoitaminen edellyttää erinomaisia yhteistyötaitoja, joustavuutta sekä halua kehittää omaa osaamistaan ja kykyä omaksua uusia asioita. 

 

Hakijoiden soveltuvuutta arvioitaessa otetaan huomioon: 

 

  • opetukselliset ansiot: relevantti opetuskokemus, pedagogiset opinnot, kokemus opetusmateriaalin tuottamisesta, muut opetustyössä saavutetut ansiot
  • opetusnäyte
  • haastattelu. 

 

Eduksi katsotaan taito soveltaa monipuolisia opetusmetodeja ja toteuttaa erityyppisiä kurssimuotoja sekä motivaatio aktiiviseen yhteistyön tekemiseen ja tiimin jäsenenä toimimiseen. 

 
Yliopistoasetuksen (770/2009) mukaan yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, jolla hänen on annettava opetusta. Lisäksi edellytämme, että hänellä on vähintään tyydyttävä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito.  

 

KIELIKESKUS TYÖNANTAJANA 

Helsingin yliopiston kielikeskus on henkilöstöltään ja kielitarjonnaltaan Suomen suurin  kieli- ja viestintäkouluttaja. Kielikeskus vastaa Helsingin yliopiston koulutusohjelmien sekä jatkuvan oppimisen opiskelijoiden kieli- ja viestintäopintojen toteutuksesta sekä monipuolisten kielipalvelujen tarjoamisesta yliopistoyhteisölle. Työyhteisö on innostava ja kansainvälinen.   
  
Helsingin yliopisto tukee aktiivisesti työntekijöidensä osaamisen kehittymistä ja huolehtii henkilöstön hyvinvoinnista ja arjen sujuvuudesta mm. osittaisen etätyömahdollisuuden, joustavien työaikojen, kattavan työterveyshuollon sekä edullisten ja monipuolisten Unisportin liikuntapalveluiden avulla.   

Yliopisto-opettaja kuuluu kokonaistyöaikaan, jossa vuosittainen työaika on voimassa olevan työehtosopimuksen mukaisesti 1612 tuntia. Yliopisto-opettajan tehtävän palkkaus asettuu yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Kokonaispalkka asettuu 3500–3900 €:n välille. Tehtävän alussa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. 

 

HAKUOHJEET 

Hakemus jätetään yliopiston sähköiseen rekrytointijärjestelmään Hae nyt -linkin kautta 11.9.2025 mennessä. Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevat hakijat hakevat tehtävää SAP Fiorin kautta.    
    
Sähköiseen rekrytointijärjestelmään tulee liittää yksi pdf-tiedosto suomen tai ruotsin kielellä sisältäen: 

1) hakukirjeen    
2) ansioluettelon (sisältäen kahden suosittelijan yhteystiedot)   

Huomaathan, että tässä haussa ei käytetä opetusportfoliota. Sen sijaan hakijan tulee vastata ennakkokysymyksiin 1-6 sähköisessä rekrytointijärjestelmässä.  

Kärkihakijat kutsutaan haastatteluun ja heitä pyydetään antamaan opetusnäyte. Haastattelut ja opetusnäytteet toteutetaan etäyhteyksien välityksellä lokakuun alkupuolella.

 

LISÄTIETOJA 

 

TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ! 
#helsinkiunicareers 

 

Onko sinulla helsinki.fi -käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus, apurahatutkijan sopimus, vierailevan tutkijan tai vierailevan professorin sopimus Helsingin yliopistossa? Kirjaudu ensin tästä hakeaksesi avoimia tehtäviämme

Avoin työpaikka

Haku päättyy:  11.09.2025
Yksikkö:  Erilliset laitokset
Alayksikkö:  Kielikeskus
Tunniste:  4261

Työtä maailman parhaaksi

Tieteen voimalla voidaan muuttaa maailmaa. Olemme yksi maailman parhaista tutkimusyliopistoista – yli 30 000 opiskelijan ja 8 000 työntekijän kansainvälinen tieteen, tutkimuksen, oppimisen ja rohkean ajattelun yhteisö.

Meidät tunnetaan monitieteisyydestä. Uskomme tieteidenvälisen tutkimuksen ja rajoja rikkovan yhteistyön voimaan löytää ratkaisuja ja luoda toivoa paremman ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Meitä yhdistävät arvomme totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys, sekä halu tehdä merkityksellisiä töitä. 

Tule mukaan: tee työtä tulevaisuudelle – maailman parhaaksi.