Opetusavustajia valtiotieteelliseen tiedekuntaan
Valtiotieteellinen tiedekunta hakee
OPETUSAVUSTAJIA
opetus- ja tutkimushenkilöstön avuksi erilaisiin opetuksen tukitehtäviin lukuvuodeksi 2026-2027. Työ alkaa 1.8.2026. Osa työsuhteista solmitaan vain syyslukukaudeksi 2026. Kerro hakemuksessasi, kuinka pitkäksi aikaa työtä haet.
Opetusavustajan tehtävää voivat hakea vain Helsingin yliopistossa valtiotieteellistä perustutkintoa suorittavat opiskelijat. Työ edellyttää hyviä tieto- ja viestintäteknisiä valmiuksia sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Englannin ja ruotsin kielen taito on eduksi. Yhden opetusavustajan tehtävät liittyvät erityisesti ruotsinkieliseen koulutusohjelmaan.
Työnkuvaan kuuluu muun muassa opetuksen tukena käytettävän Moodle-oppimisympäristön käyttämistä sekä henkilökunnan avustamista sen käyttämisessä, opintojaksoihin liittyvien käytännön järjestelyjen toteuttamista (mm. opiskelijoiden ryhmäjakojen toteuttaminen, opintojaksoihin liittyvissä asioissa tiedottamista opiskelijoille, opetuksen aikataulutuksesta huolehtiminen), opetuksen verkkotallentamiseen liittyviä tehtäviä, sähköistä tenttivalvontaa sekä muita opetuksen käytännön toteuttamiseen liittyviä tehtäviä. Osa avustajista auttaa myös tiedekunnan tilaisuuksien järjestämisessä ja yhden avustajan toimenkuvaan liittyy Valtsikasta Eurooppaan -kurssin matkajärjestelyissä avustaminen.
PALKKA
Työstä maksetaan tuntiperusteisesti 16,50 €/tunti. Kuukausittainen työaika vaihtelee 10 ja 60 tunnin välillä. Työn määrä vaihtelee kuukausittain riippuen siitä, kuinka paljon työtehtäviä on tarjolla ja kuinka avustajilla on valmiuksia ottaa tehtäviä vastaan. Työaika on kuitenkin vähintään 10 h/kk.
HAKUOHJEET
Hakemukseen tulee liittää lyhyt, korkeintaan yhden sivun pituinen vapaamuotoinen hakemus ja CV. Hakemus liitteineen toimitetaan Helsingin yliopiston sähköiseen järjestelmään "Hae nyt" -linkin kautta.
Haku päättyy perjantaina 5.6.2026. Hakemukset käsitellään nopealla aikataululla hakuajan päättymisen jälkeen.
LISÄTIETOA
Lisätietoja antaa professori Jari Eloranta (jari.eloranta@helsinki.fi).
Valtiotieteellinen tiedekunta on Suomen johtava yhteiskuntatieteellinen tutkimus- ja koulutusyksikkö, joka on oppiainevalikoimaltaan maan monipuolisin. Tiedekunnan tieteenalat menestyvät hyvin myös kansainvälisessä vertailuissa ollen monilla aloilla 50 parhaan joukossa. Tiedekunnalla on vahva kansainvälinen tutkimusprofiili, kansainvälisiä opetusohjelmia ja opiskelijoita. Henkilökunnan määrä on 550. Tiedekunnasta valmistuu vuosittain noin 300 kandidaattia, 400 maisteria ja yli 40 tohtoria.
Monimuotoinen ja yhdenvertainen opiskelu- ja työkulttuuri ovat meille tärkeitä. Sen vuoksi teemme parhaamme edistääksemme inklusiivista yliopistoyhteisöä. Kannustamme kaikkia osaavia ja eritaustaisia hakijoita hakemaan tehtäviämme.
Tästä linkistä pääset lukemaan yliopistomme esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.
TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ!
#helsinkiunicareers