Kansainvälisen alumnitoiminnan ja varainhankinnan yhteyspäällikköä
Haluatko päästä toimimaan maailman parhaaksi tulemalla mukaan kehittämään Suomen suurimman yliopiston kansainvälistä alumnitoimintaa ja varainhankintaa?
Etsimme nyt viestintä ja yhteiskuntasuhteisiin
Kansainvälisen alumnitoiminnan ja varainhankinnan yhteyspäällikköä
Yhteyspäällikkön tehtävässä vastaat yliopiston kansainvälisen alumnitoiminnan ja varainhankinnan toteutuksesta valituilla alueilla. Olet mukana vahvistamassa yliopiston kansainvälistä vaikuttaja-alumni- ja lahjoittajaverkostoa sekä rakentamassa korkeatasoisia varainhankintahankkeita yhteistyössä akateemisen johdon kanssa. Asiakassalkkusi rakentuu pääasiassa yksityishenkilöstä ja säätiöistä. Kansainvälisen alumnitoiminnan ja varainhankinnan yhteyspäällikkö osallistuu tiimin jäsenenä erityisesti kansainvälisen alumnitoiminnan ja varainhankinnan kehittämiseen sekä tuottaa kansainvälisille sidosryhmille suunnattua viestintää, kampanjoita ja tapahtumia.
Sinusta
Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto, vähintään viisi vuotta kokemusta tavoitteellisesta myynti- ja kumppanuustyöstä, uusasiakashankinnasta sekä vaativista suhdetoimintaan liittyvistä tehtävistä. Omaat kokemusta kansainvälisistä tehtävistä, alumnitoiminnasta ja/tai varainhankinnasta ja Sinulla on näyttöjä kansainvälisten verkostojen ja hankkeiden rakentamisesta. Arvostamme erityisesti kokemusta pohjoismaisesta yhteistyöstä. Odotamme, että tunnet hyvin korkeakoulukenttää.
Olet kotonasi kansainvälisessä toimintaympäristössä ja nautit uusista haasteista. Sinulla on kykyä innostaa ja vakuutat yhteistyökumppanit osaamisellasi sekä tarkalla ja tehokkaalla työotteellasi. Nautit tiimityöstä ja yhteiskehittämisestä, mutta työtehtäväsi hoidat itsenäisesti. Omaat kokemusta tavoitteellisesta CRM-järjestelmän käytöstä myynnin johtamisessa ja oman työsi tuloksellisuuden seurannassa. Sinulla on valmius matkustaa, olet joustava muuttuvien tilanteiden edessä ja käännät rautaisella palveluasenteella haasteet mahdollisuuksiksi. Suomen kielen lisäksi työskentelet sujuvasti myös ruotsiksi ja englanniksi. Olet rohkea ja luova esiintyjä ja Sinulla on monipuolista viestinnän osaamista sekä kykyä rakentaa ja ylläpitää verkostoja myös digitaalisessa ympäristössä.
Mitä tarjoamme sinulle?
Yhteyspäällikkönä pääset osaksi iloista ja osaavaa työyhteisöämme. Meillä on hyvä yhteishenki ja teemme työtä suurella sydämellä yliopistomme hyväksi, yhteiskehittämisen hengessä. Saat monipuolisiin tehtäviisi tuen koko viestintä ja yhteiskuntasuhteet -toimialan laajalta ammattilaisjoukolta ja samalla hienon tilaisuuden kehittyä omassa asiantuntemuksessasi. Osana työyhteisöämme pääset tekemään tiivistä yhteistyötä inspiroivien tutkijoiden kanssa ja edistämään omalta osaltasi tieteen ja koulutuksen edellytysten vahvistamista. Tuemme aktiivisesti osaamisesi kehittymistä sinun tarpeidesi pohjalta ja huolehdimme hyvinvoinnistasi ja arkesi sujuvuudesta mm. etätyömahdollisuuden ja joustavien työaikojen, kattavan työterveyshuollon sekä edullisten ja monipuolisten Unisportin liikuntapalveluiden avulla.
Yliopistolla työskentelemme monipaikkaisesti sekä etänä että lähitöissä. Meille on tärkeää, että työ mahdollistaa jouston sekä työn ja vapaa-ajan helpon yhteensovittamisen. Pidämme samalla myös tärkeänä ylläpitää työn yhteisöllisyyttä riittävillä kohtaamisilla työpaikalla.
Palkka on yliopistojen muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön järjestelmässä vaativuustasolla 10. Tehtävä on määräaikainen ajalle 1.8.2025 – 31.7.2029.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Haluatko tehdä merkityksellistä työtä tieteen maailman tukena, innostavassa ja monikulttuurisessa työyhteisössä?
Odotamme hakemustasi tehtävään rekrytointijärjestelmämme kautta Hae paikkaa -linkistä viimeistään 9.6.2025. Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevia sisäisiä hakijoita pyydetään jättämään hakemuksensa SAP Fiori -portaalissa.
Odotamme sinua jo innolla yhteisöömme!
Heräsikö kysymyksiä?
Lisätietoja tehtävästä ja rekrytointiprosessista antaa mielellään johtaja Pia Dolivo. Lähetä soittopyyntö osoitteeseen: pia.dolivo@helsinki.fi.
Helsingin yliopisto toivoo hakijoita monipuolisesti eri sukupuolten edustajista, kieli- ja kulttuuritaustoista sekä vähemmistöistä.
Haluatko tietää lisää Helsingin yliopistosta työnantajana? Lue lisää ja tutustu: https://www.helsinki.fi/fi/tutustu-meihin/ura-ja-avoimet-tyopaikat