IT-kehittämispäällikkö
Haemme tietotekniikkakeskuksen teknologiapalvelut-yksikköön IT-kehittämispäällikköä määräaikaiseen tehtävään (sijaisuus) 28.2.2027 saakka. Tehtävään sisältyy tutkimukselle tarjottavien IT-palveluiden kehittäminen sekä palveluhallinnan että soveltuvin osin sisällön osalta. Tämän lisäksi tehtävänkuvaa voidaan täydentää hyvinkin erilaisilla koordinointitehtävillä, joihin poikkeuksellisen monipuolinen ja laaja toimintamme tarjoaa mahdollisuuksia. Nyt avoinna olevan roolin lisäksi yksikössä toimii kolme muutakin IT-kehittämispäällikköä.
Tutkimuksen IT-palveluiden kehittämisellä tavoittelemme käyttäjälähtöisyyttä ja olemassa olevien palveluiden löydettävyyden parantamista. Osa palveluistamme tuotetaan yhdessä yliopiston muiden yksiköiden ja CSC:n kanssa.
Riippuen tehtävään valittavan henkilön osaamisesta ja kiinnostuksen kohteista, tehtävään voi liittyä myös mm. uuden teknologian testausta, palveluiden kokeilua ja rakentamista hyvinkin teknisestä näkökulmasta ja/tai teknisenä projektipäällikkönä tai koordinaattorina toimimista.
Odotamme sinulta:
- hyviä kommunikaatiotaitoja sekä kirjallisesti että suullisesti: osaat puhua suomen ja englannin lisäksi teknologiaa myös muille kuin IT-ammattilaisille
- kokemusta tai ainakin ymmärrystä tutkimusprosessin vaiheista, jotta paremmin pystyt tunnistamaan palvelun tarpeita eri vaiheissa
- asiantuntemusta ainakin joltakin palvelukokonaisuuden osa-alueelta (esim. datanhallinta, suurteholaskenta, analytiikka, tekninen tietoturva, luottamuksellisen datan käsittely-ympäristöt, tekniset alustat)
- itseohjautuvuutta ja oma-aloitteisuutta yhteistyöaspektia unohtamatta
- laaja-alaisuutta: teknologia on yksikkömme toiminnan ydintä, mutta käytämme sitä auttaaksemme yliopistoa onnistumaan perustehtävissään (tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus)
Lisäksi arvostamme:
- työkokemusta tietotekniseltä alalta tai tutkimustyöstä, jossa IT-palveluiden käytöllä on merkittävä rooli
- innostusta ja motivaatiota uusien asioiden opettelussa sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa
- korkeakoulututkintoa
Tarjoamme sinulle:
- mielenkiintoisia ja monipuolisia asiantuntijatehtäviä maailman parhaimpiin lukeutuvassa yliopistossa
- mahdollisuuden työskennellä laajassa ja teknisesti monipuolisessa IT-ympäristössä – me toteutamme, emme pelkästään osta
- mahdollisuuden oppia ja kehittää ammattitaitoa omaa tehtävänkuvaa laajemmin
- vakaan työympäristön sekä joustavan työn ja vapaa-ajan tasapainon
- Mehiläisen työterveyspalvelut, Unisportin henkilökuntahintaiset edulliset ja monipuoliset liikuntapalvelut sekä tuetun työpaikkaruokailun
- vuosilomalakia laajemman lomaoikeuden
- joustavat etätyömahdollisuudet
- työyhteisön, josta olemme ylpeitä
Tehtävän palkkaus perustuu yliopiston palkkausjärjestelmän vaativuustasolle 9–10. Lisäksi palkkaan sisältyy henkilökohtainen osuus, jonka myötä maksettava kuukausipalkka tehtävissä on 3500–4900 euroa kuukaudessa. Voit myös kertoa palkkatoiveesi hakemuksen jättämisen yhteydessä. Työsopimuksessa sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa, jonka jälkeen määräaikainen työsopimus on työntekijän irtisanottavissa tavanomaisten irtisanoutumisen määräaikojen puitteissa.
Tutustu Tietotekniikkakeskukseen ja lue lisää meistä työpaikkana sekä monipuolisista asiantuntijatehtävistämme Alman tuoreesta artikkelista. Henkilöstömme (tutummin tikeläisten) kuvaamia hetkiä arjestamme ja juhlistamme voit seurata Instagramista @it_helsinkiuni.
Lisätietoja tehtävästä antaa tietotekniikkapäällikkö Minna Harjuniemi, minna.harjuniemi(at)helsinki.fi, puh. 050-5112692. Rekrytointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä lisätietoja antaa HR asiantuntija Rosa Beckmann, hr-erla(at)helsinki.fi
Kiinnostuitko tehtävästä?
Jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta Hae paikkaa –linkistä viimeistään 24.11.2025. Täytä järjestelmään henkilötietosi ja liitä hakemukseesi lyhyt hakemusteksti, jossa kerrot osaamisestasi sekä ansioluettelo (CV) pdf-muodossa. Yliopistoon työsuhteessa olevat hakijat kirjautuvat järjestelmään työntekijän kirjautumisen kautta.
Keitä me olemme:
Helsingin yliopiston Tietotekniikkakeskuksessa työskentelee noin 200 IT-alan ammattilaista. Vastaamme yliopiston tietohallinnosta ja IT-infrastruktuurin ja -palveluiden kehittämisestä ja ylläpidosta yliopiston opetuksen ja huippututkimuksen tarpeisiin.
Teknologiapalvelut-yksikkö (noin 90 henkilöä) vastaa yliopiston IT-infrastruktuurista ja keskeisistä alustapalveluista. Yksikkö ylläpitää ja kehittää muun muassa konesali- ja tietoliikennepalveluita, tiedonhallintaratkaisuja (kuten tietokantoja, tietovarastoja, integraatioita ja raportointijärjestelmiä) sekä yhteistyö- ja viestintäpalveluita, kuten www-, intranet- ja sähköpostipalveluita. Lisäksi vastuisiin kuuluvat käyttäjähallinta, työasemapalvelut, teknologia-arkkitehtuurin hallinta ja tekninen tietoturva. Teknologiapalvelut tukee myös tutkimusta ja kehittää sen tarvitsemia IT-palveluita.
Monimuotoinen ja yhdenvertainen opiskelu- ja työkulttuuri ovat meille tärkeitä. Sen vuoksi teemme parhaamme edistääksemme inklusiivista yliopistoyhteisöä. Kannustamme kaikkia osaavia ja eritaustaisia hakijoita hakemaan tehtäviämme.
Tästä linkistä pääset lukemaan yliopistomme esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.
TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ!
#helsinkiunicareers
#ITforResearch