Historian professori

Humanistinen tiedekunta hakee 

 

HISTORIAN PROFESSORIA  

 

Tehtävä täytetään toistaiseksi voimassa olevana kuuden kuukauden koeajalla. Tavoiteltu aloitusaika tehtävässä on 1.1.2026. 

 

Tehtäväkuvaus 

 

Historia on yksi yliopiston vanhimpia tieteenaloja, jonka osaamisella on edelleen paljon kysyntää yhteiskunnassa. Historia on hakupaineala. Kandi- ja maisteriohjelmien läpivirtaus on erinomainen. Tieteenalalta myös väitellään paljon. Historian professorit esiintyvät eri medioissa ja tilaisuuksissa asiantuntijoina ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus on laajamittaista. Tieteenalalla on paljon tutkimushankkeita ja ulkopuolista rahoitusta. Julkaisutoiminta on runsasta ja laaja-alaista. 

 

Professorin tehtävän ala on Suomen historia vuodesta 1800, painopisteenä 1900-luku. Tehtävään valittavan tulee kyetä vahvistamaan ja uudistamaan tämän alueen historian tutkimusta ja opetusta sekä yhteiskunnallista vaikuttamista. Lisäksi hänen tulee kyetä antamaan omaan vahvaan tutkimustyöhön perustuvaa opetusta, ohjaamaan opinnäytteitä ja postdoc-tutkijoita, hakemaan tutkimusrahoitusta, vetämään tutkimushankkeita sekä edistämään tutkimustulosten leviämistä yhteiskunnassa.  

 

Laaja-alaisuus sekä historiantutkimuksessa yleensä että erityisesti Suomen historiassa on eduksi, samoin suomalaisten arkistoaineistojen tuntemus. Suomen historia nähdään osana Itämeren piirin ja koko Euroopan historiaa. Professorin tehtävässä korostuu siten kansallisen, pohjoismaisen ja kansainvälisen historian vuorovaikutus. Professori opettaa historian kandi- ja maisteriohjelmassa sekä ohjaa väitöskirjoja. 

 

Tehtävän opetuskieli on suomi ja kotimaisten kielten hallinta on välttämätön tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kannalta. 

 

Valintakriteerit 

 

Professorin tehtävään valittavalta edellytetään tohtorin tutkintoa, korkeatasoista tieteellistä pätevyyttä, kokemusta tieteellisen tutkimuksen johtamisesta, kykyä antaa korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä sekä näyttöjä edustamansa tutkimusalan kansainvälisestä yhteistyöstä. Lisäksi professorin tehtävässä tarvitaan taitoa toimia akateemisena johtajana. 

 

Hakijan ansioita arvioitaessa otetaan huomioon sekä tieteelliset että opetukselliset ansiot. Tieteellisiksi ansioiksi katsotaan tieteelliset julkaisut ja muut tutkimustulokset, joilla on tieteellistä arvoa, menestyminen ulkopuolisen tutkimusrahoituksen hankkimisessa, ulkomainen tieteellinen työskentely sekä kansainväliset luottamustehtävät. Opetuksellisina ansioina huomioidaan opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, taito tuottaa oppimateriaalia, muut opetustoimessa saavutetut ansiot ja tarvittaessa opetusnäyte, sekä osallistuminen tohtorikoulutukseen. Lisäksi otetaan huomioon hakijan johtamis- ja vuorovaikutustaidot sekä aktiivisuus tiedeyhteisön toiminnassa ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa. Arvioinnissa otetaan huomioon myös hakijan näkemykset tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä alalla sekä kärkihakijoiksi valittavien henkilöiden kohdalla ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioinnit sekä haastattelu. 

 

Yliopistoasetuksen (770/2009) mukaan yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta. Tämän tehtävän opetuskieli on suomi. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää lisäksi tyydyttävää ruotsin ja hyvää englannin kielen taitoa.  

 

Palkkaus 

 

Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartan tasoihin 8–10 (professori). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Professorin tehtävän vuosipalkka on noin 66 500–99 000 euroa, riippuen valitun henkilön kokemuksesta ja ansioituneisuudesta. Tehtävä täytetään 6 kuukauden koeajalla. 

 

Helsingin yliopisto tarjoaa henkilöstölleen työterveyspalvelut, liikuntapalvelut ja ammatillisia kehittymismahdollisuuksia sekä ensiluokkaisen tutkimus- ja opetusympäristön ja edellytykset kansainväliseen yhteistyöhön. Voit lukea lisää henkilöstöeduista verkkosivuiltamme

 

Hakuohjeet 

 

Hakemus jätetään liitteineen Helsingin yliopiston rekrytointijärjestelmään Hae työpaikkaa -painikkeen kautta. Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevat sisäiset hakijat jättävät hakemuksensa SAP Fiori -portaalin kautta.  

 

Hakemukseen pyydetään liittämään yhtenä englanninkielisenä pdf-tiedostona: 

  1. ansioluettelo 
  1. numeroitu julkaisuluettelo, jossa on merkittynä max. 10 valittua julkaisua asiantuntijoita varten (mikäli hakemus lähetetään asiantuntijoiden arvioitavaksi, pyydetään hakijaa haun myöhemmässä vaiheessa erikseen lähettämään nämä julkaisut tiedostoina)
  1. enintään 5 sivun mittainen selvitys opetuksellisesta asiantuntijuudesta  
  1. enintään 5 sivun mittainen selostus hakijan tutkimustoiminnasta (toiminta tiedeyhteisössä, tutkimusrahoituksen hankkiminen ja kansainvälinen tieteellinen työskentely)  
  1. enintään 2 sivun mittainen visio oman tutkimuksen suuntaamisesta ja alan kehittämisestä 

Katso ohjeet liitteiden toimittamiseen.  

 

Pyydämme hakijoita varautumaan siihen, että hakuajan päätyttyä heitä voidaan pyytää toimittamaan enintään 10 valitsemaansa julkaisua asiantuntijoita varten ja täyttämään erillinen lomake opetusansiosta. 

 

 

Hakuaika päättyy 28.4.2025

 

Helsingin yliopisto toivoo hakijoita monipuolisesti eri sukupuolten edustajista, kieli- ja kulttuuritaustoista sekä vähemmistöistä. 

 

TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ! #helsinkiunicareers 

 

Lisätietoja 

 

Lisätietoja tehtävästä antaa osastonjohtaja, professori Hanna Korsberg (hanna.korsberg(at)helsinki.fi) tai professori Anu Lahtinen (anu.z.lahtinen(at)helsinki.fi). Lisätietoja rekrytointiprosessista antaa HR-asiantuntija Reeta Korhonen (hr-humtdk(at)helsinki.fi).  

 

Lisätietoa työurasta Helsingin yliopistossa löydät verkkosivuiltamme

 

Onko sinulla helsinki.fi -käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus, apurahatutkijan sopimus, vierailevan tutkijan tai vierailevan professorin sopimus Helsingin yliopistossa? Kirjaudu ensin tästä hakeaksesi avoimia tehtäviämme

Avoin työpaikka

Haku päättyy:  28.4.2025
Yksikkö:  Humanistinen tiedekunta
Alayksikkö:  Filosofian - historian ja taiteiden tutkimuksen os
Tunniste:  4015

Työtä maailman parhaaksi

Tieteen voimalla voidaan muuttaa maailmaa. Olemme yksi maailman parhaista tutkimusyliopistoista – yli 30 000 opiskelijan ja 8 000 työntekijän kansainvälinen tieteen, tutkimuksen, oppimisen ja rohkean ajattelun yhteisö.

Meidät tunnetaan monitieteisyydestä. Uskomme tieteidenvälisen tutkimuksen ja rajoja rikkovan yhteistyön voimaan löytää ratkaisuja ja luoda toivoa paremman ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Meitä yhdistävät arvomme totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys, sekä halu tehdä merkityksellisiä töitä. 

Tule mukaan: tee työtä tulevaisuudelle – maailman parhaaksi.