HR-asiantuntijan sijaisuus - rekrytointi, työnantajamielikuvatyö ja työntekijäkokemus
Etsimme osaajaa, jolla on kokemusta rekrytointien, työnantajamielikuvatyön ja perehdyttämisen kehittämisestä sekä kiinnostusta työskennellä järjestelmien parissa. Tehtävä on mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa pääset vahvan käytännön tekemisen ja prosessivastuiden lisäksi kehittämään tehtävään liittyviä kokonaisuuksia. Kyseessä on perhevapaan sijaisuus noin vuoden ajaksi.
Tehtävästä
Tehtäviin kuuluu seuraavia kokonaisuuksia, joita voidaan hieman painottaa valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan.
- Asiantuntijarekrytointien prosessivastuu ja rekrytointien kokonaiskehittäminen. Rekrytoinnin trendien seuraaminen ja tuominen osaksi koko organisaation toimintaa.
- Työnantajamielikuvatyöhön liittyen mm. yliopiston urasivujen sisällöntuottaminen ja yhteistyö rekrytointiportaalien kanssa sekä työnhakija- ja työntekijäkokemuksen kehittämiseen liittyviä kokonaisuuksia.
- Organisaatiotason perehdytysohjelmien ja -tilaisuuksien suunnittelu ja käytännön toteuttaminen.
- SAP SuccessFactors rekrytointijärjestelmän käytön tuki ja ohjeistaminen eri sidosryhmille yhteistyössä kollegan ja teknisen osaajan kanssa.
Mitä odotamme sinulta?
- Vahvaa rekrytointikentän tuntemusta ja käytännön kokemusta rekrytoinneista
- Hyviä viestintätaitoja, erityisesti työnantajamielikuvan näkökulmasta
- Valmiutta käyttää ja omaksua tietojärjestelmiä
- Korkeakoulututkintoa
- Sujuvaa suomen ja hyvää englannin kielen taitoa, ruotsi katsotaan eduksi
Lisäksi arvostamme
- Kokemusta onboarding- ja perehdyttämiskokonaisuuksien parissa työskentelystä ja näiden kehittämisestä
- Kykyä hyödyntää dataa ja tehdä päätöksiä tiedon pohjalta
- Kouluttamis- ja fasilitointitaitoja
- Projektimaista ja kehittämisorientoitunutta työotetta sekä kokonaisuuksien hallintakykyä.
Mitä tarjoamme sinulle?
Yliopisto tarjoaa ainutlaatuisen työympäristön huippututkimuksen äärellä kansainvälisessä toimintaympäristössä. Tehtävässäsi pääset vaikuttamaan yliopistotason prosessien kautta siihen, millainen työpaikka yliopisto on.
Työskentelet työnantajakuva- ja rekrytointitiimissä, jonka vastuulla on osaajien houkutteluun ja sitouttamiseen liittyvät kokonaisuudet, mukaan lukien kansainvälisen henkilöstön palvelut. Tiimissä meitä työskentelee 7 asiantuntijaa ja esihenkilö. Tiimissä on monipuolista osaamista ja teemme töitä yhteisten tavoitteiden eteen hyvällä draivilla ja toinen toisiamme auttaen. Tiimi on osa noin 130 hengen henkilöstöpalveluiden toimialaa.
Hyvinvointiasi tukevat joustavat työajat, vuosilomalakia pidemmät lomat, kattava työterveyshuolto sekä monipuoliset osaamisen kehittämisen mahdollisuudet. Lisäksi käytössäsi ovat edulliset ja monipuoliset Unisportin liikuntapalvelut.
Työskentelemme monipaikkaisesti etänä ja toimistolla Helsingin keskustassa Kaisaniemessä, ja panostamme samalla yhteisöllisyyteen säännöllisten kohtaamisten kautta. Tehtävän palkkaus asettuu noin 3900-4700 euroon/kk riippuen valittavan henkilön osaamisesta ja aiemmasta työkokemuksesta. Tehtävän vaativuustaso sijoittuu yliopistojen työehtosopimuksen vaativuustasoille MV09 – MV10.
Toivomme, että pääset aloittamaan tehtävässä elokuun alussa. Tehtävä on määräaikainen vanhempainvapaan sijaisuus ja näillä näkymin 31.7.2027 asti.
Kiinnostuitko?
Jätä CV ja hakemus rekrytointijärjestelmämme kautta Hae nyt -linkistä maanantaihin 18.5.2026 mennessä. Emme ota hakemuksia vastaan sähköpostilla. Helsingin yliopistoon työsuhteessa olevat sisäiset hakijat jättävät hakemuksensa SAP Fiori-portaalissa. Kerro, miksi juuri sinä olisit oikea henkilö tehtävään ja miten osaamisesi tukee onnistumistasi tehtävässä. Aloitamme hakemusten läpikäynnin jo rekrytointiprosessi aikana.
Haluatko tietää lisää tehtävästä?
Kehittämispäällikkö ja tuleva esihenkilösi: Jaana Nylund, jaana.nylund@helsinki.fi, p. 050-4160415. Jos et tavoita heti puhelimitse, voit jättää soittopyynnön myös sähköpostilla.
Monimuotoinen ja yhdenvertainen opiskelu- ja työkulttuuri ovat meille tärkeitä. Sen vuoksi teemme parhaamme edistääksemme inklusiivista yliopistoyhteisöä. Kannustamme kaikkia osaavia ja eritaustaisia hakijoita hakemaan tehtäviämme.
Tästä linkistä pääset lukemaan yliopistomme esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.
Tämä rekrytointi on osa Helsingin yliopiston toteuttamaa Haku auki-tutkimusta, jossa tutkitaan osaamista osana asiantuntijoiden rekrytointiprosesseja. Osallistuminen tutkimukseen on jokaiselle hakijalle vapaaehtoista, eikä se vaikuta rekrytointiprosessiin. Esite tutkimuksesta ja tietosuojaseloste löytyvät molemmat hankkeen nettissivulta osoitteesta: https://blogs.helsinki.fi/haku-auki/tutkimuksen-tietosuojaseloste/
Yliopistopalvelujen asiantuntijaorganisaatiossa työskentelee noin 1 100 ammattilaista erilaisilla tehtäväpainotuksilla monipuolisissa tehtävissä ja tuotamme palveluista koko yliopistolle. Henkilöstöpalvelut osana yliopistopalveluiden asiantuntijaorganisaatiota työskentelee koko yliopiston henkilöstön hyväksi. Henkilöstöpalveluissa työskentelee n. 130 henkilöstöasioiden ammattilaista erilaisilla tehtäväpainotuksilla monipuolisissa HR-tehtävissä. Toimimme yhteistyössä johdon ja esihenkilöiden kanssa tarjoamalla ammattimaisesti ja asiakaslähtöisesti toteutettuja palveluita.
TULE KANSSAMME TEKEMÄÄN TYÖTÄ MAAILMAN PARHAAKSI – YHDESSÄ!
Haluatko tietää lisää Helsingin yliopistosta työnantajana? Lue lisää ja tutustu: https://www.helsinki.fi/fi/tutustu-meihin/ura-ja-avoimet-tyopaikat