Dosentin arvon haku syksy 2026/KTTDK

Helsingin yliopiston johtosäännön mukaan tiedekuntaneuvosto voi harkita dosentin arvon esittämistä sen perusteella, katsooko se arvon myöntämisen tiedekunnan tai tieteenalan toiminnan kannalta tarkoituksenmukaiseksi.

 

Tiedekunnan dosenttitoimikunta voi oppiaineen kannasta riippumatta olla puoltamatta tiedekuntaneuvostolle hakemuksen hyväksymistä, mikäli se katsoo, että hakemus ei ole johtosäännön 52§:n mukaisesti tarkoituksenmukainen. Lopullisen päätöksen hakemuksen hyväksymisestä tekee tiedekuntaneuvosto.


 
Dosentin arvoa hakevan on syytä olla hyvissä ajoin liikkeellä, sillä hakuprosessit ovat pitkiä – hakemuksen jättämisestä dosentin arvon myöntämiseen kuluu yleensä noin vuosi.


 
Dosentin arvoa koskevan hakemuksen vireille panemisesta (mm. julkaisujen riittävyydestä) ja dosentin arvon alasta (nimikkeestä) tulee ensin neuvotella alan professorin kanssa. 

 

Dosenttinimikkeet eivät saa olla liian suppeita, eikä erityisesti-sanan avulla muodostettuja alan täsmennyksiä tule käyttää. Useimmissa tapauksissa nimikkeet ovat oppiaineiden mukaisia. Lista kasvatustieteellisessä tiedekunnassa vakiintuneista dosentin aloista löytyy tiedekunnan hakuohjeista. 


Vapaamuotoinen hakemus osoitetaan kasvatustieteelliselle tiedekunnalle. Hakemuksesta tulee käydä ilmi dosentin arvon ala (nimike suomeksi ja englanniksi) ja hakijan osoite- ja muut yhteystiedot (kotiosoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero, henkilötunnus), hakemusta puoltavan professorin nimi sekä perustelut hakemukselle (miksi haet kyseistä dosentin arvoa Helsingin yliopistosta). Lisäksi tarvitaan tiedot väitöskirjasta: väitöskirjan otsikko; onko kyseessä monografia vai artikkeliväitöskirja (väitöskirjan otsikko ja artikkeliväitöskirjan osajulkaisut); ohjaajat (ohjaaja ei voi toimia asiantuntijana).

 

Vapaamuotoisen hakemuksen lisäksi liitteinä tulee olla

  1. Englanninkielinen ansioluettelo. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan tutkijan ansioluettelomalli (Ansioluettelossa tulee olla merkintä ruotsin kielen/ suomen kielen taidosta. Mikäli sitä ei ole, tulee toimittaa kopio kielitodistuksesta.)
  2. Vapaamuotoinen, korkeintaan 1–2 liuskan pituinen arviointi haettavan dosentuurin tieteellisestä tutkimusalasta ja omasta panoksesta siinä.
  3. Englanninkielinen julkaisuluettelo, joka on laadittu noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutyyppiluokittelua (esim. A1, A2, jne.). Julkaisuluetteloa laadittaessa on tärkeää, että erityisesti kansainväliset julkaisut, artikkeliväitöskirjan artikkelit ja monografiaväitöskirjan aineistoon perustuvat julkaisut tuodaan selkeästi esille. Julkaisut tulee numeroida. OKM:n julkaisutyyppiluokittelu.
  4. Muualla kuin Helsingin yliopistossa tohtorintutkinnon suorittaneilta kopio tutkintotodistuksesta.
  5. Ulkomaalaiselta hakijalta kopio passin nimiösivusta.
  6. Selvitys opetusansioista e-lomakkeella.
  7. Julkaisut (julkaisuluettelon numerointia noudattaen). Toimitettavien julkaisujen (5–10 julkaisua) tulee olla dosentuurin alan kannalta keskeisiä ja niiden on osoitettava hakijan: tutkimuksen korkeatasoisuutta ja laajuutta (vastaa laajuudeltaan vähintään kahta väitöskirjaa, sekä monografiat että tutkimusartikkelit huomioidaan); tuotannon laaja-alaisuutta, erityisesti suhteessa dosentin nimikkeen alaan; kykyä luoda väitöskirjan jälkeen uutta tieteellistä tietoa ja kehittymistä itsenäisenä tutkijana. Useamman henkilön kirjoittamissa tutkimusartikkeleissa tulee yksilöidä hakijan oma osuus mahdollisimman selvästi.

Lisäksi tieteenalan professori toimittaa oman puoltonsa ja ehdotetut asiantuntijat e-lomakkeella

Onko sinulla helsinki.fi -käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus, apurahatutkijan sopimus, vierailevan tutkijan tai vierailevan professorin sopimus Helsingin yliopistossa? Kirjaudu ensin tästä hakeaksesi avoimia tehtäviämme

Avoin työpaikka

Haku päättyy:  30.09.2026

(23.59 Eurooppa/Helsinki aika)

Yksikkö:  Kasvatustieteellinen tiedekunta
Alayksikkö:  Kasvatustieteellinen tiedekunta
Tunniste:  5044

Työtä maailman parhaaksi

Tieteen voimalla voidaan muuttaa maailmaa. Olemme yksi maailman parhaista tutkimusyliopistoista – yli 30 000 opiskelijan ja 8 000 työntekijän kansainvälinen tieteen, tutkimuksen, oppimisen ja rohkean ajattelun yhteisö.

Meidät tunnetaan monitieteisyydestä. Uskomme tieteidenvälisen tutkimuksen ja rajoja rikkovan yhteistyön voimaan löytää ratkaisuja ja luoda toivoa paremman ja kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Meitä yhdistävät arvomme totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys, sekä halu tehdä merkityksellisiä töitä. 

Tule mukaan: tee työtä tulevaisuudelle – maailman parhaaksi.